Tarinamme

Kuka on sopiva kumppani yritykselle, jonka tuotteet ovat pieniä ja arvokkaita ja jolle asiakkaan kokemus toimituksen onnistumisesta on tärkeä? Näitä kyselivät asiakkaani ja päätimme teollisen sijoittajan kanssa perustaa yhtiön, joka ajattelee kuin asiakkaan omat henkilöt ja löytää aina asiakkaalle ratkaisun. Jos valmista ratkaisua ei ole niin se tehdään.

Asiakkaan tyytyväisyys ja toiminnan häiriöttömyys on keskiössä. Eroamme muista siinä, että emme etsi kapasiteetille tai tuotteelle maksimaalista käyttöastetta vaan asiakkaan toimituskyvyn ja huolettomuuden maksimointia.

Saamme asiat onnistumaan. 100% onnistumisen takana on vahva ymmärrys asiakkaan tavoitteista ja toiminnasta, vahva ennakoiva laatuajattelu yli toimitusverkoston sekä yli 15 vuoden kehitystyö. Palveluissa yhdistyy vahva konseptiajattelu sekä käytännön osaaminen. Palvelut tukeutuvat järjestelmiin ja tiedolla johtamiseen, mutta asiakkaalle ne näkyvät toiminnan varmuutena.

Olemme rohkeasti soveltaneet innovatiivisia materiaalien hallinnan konsepteja ja kehittäneet mm. Ikea-mallisen kaupintavarasto ja materiaalihallinnan ratkaisun teolliseen ja palveluympäristöön.

Asiakaslähtöisyys

Ajattelumme lähtökohtana on tarkastella toimitusketjua kokonaisuudessaan yli organisaatiorajojen asiakkaan näkökulmasta ymmärtäen miltä asiat tuntuvat ja näyttävät. Ymmärtämällä asiakkaan kokonaistarpeen ja -tilanteen, löydämme ratkaisuja, jotka tuottavat asiakkaalle suurimman kokonaishyödyn. Näin kykenemme tuottamaan merkittävää lisäarvoa asiakkaan toiminnalle.

Luotettavuus

Pidämme minkä lupaamme. Ajattelemme asiakkaamme toiminnan häiriöttömyyttä ja huolehdimme siitä ennakoiden ja nopeasti reagoiden. Näin kykenemme tuottamaan merkittävää lisäarvoa asiakkaan toiminnalle.

EKOLOGISUUS ja KIERTOTALOUS

Kaikessa toiminnassa tavoitteena on paras palvelukyky ja kokonaistaloudellisuus minimoiden hukkaa. Ympäristö ja tulevat sukupolvet kiittävät, kun toiminnot tehostuvat koko ketjussa ja samalla varastoinnit, kuljetukset ja käsittelyt minimoituvat. Lisäksi kierrätys ja kestävyys on huomioitu kaikissa ratkaisuissa.

Jatkuva oppiminen ja kehittyminen

Haemme pitkäaikaisia kumppanuuksia, joissa kumpikin oppii yhteistyön aikana. Olemme toteuttaneet palveluihimme parhaita toimintamalleja verkostoituneeseen toimintaan (best practices). Kokeneille ammattilaisillemme kertynyt osaaminen on myös teidän käytössänne.

Vastuullisuus

Logaten ratkaisuissa otetaan aina vastuullisuus huomioon koski se sitten henkilöstöämme, ympäristöä, kumppaneitamme, asiakkaitamme tai ympäröivää yhteiskuntaa. Ostajalle tämä tarkoittaa sitä, että ikäviä yllätyksiä ei tule.

Kannattavuus ja kasvu

Yksityisomistuksessa oleva, kotimainen ja vakavarainen kumppani pitkäaikaiseen yhteistyöhön. Yritys on perustettu vuonna 2002

Euroopan aluekehitysrahasto on osaltaan mukana tukemassa Logaten kehitystoimia KIERTOTALOUsLIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI.

Hankkeessa kehitetään uutta liiketoimintaa perustuen materiaalitehokkuuden parantamiseen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti vuosien 2021 – 2022 aikana.